Eläinlääketieteellisen tiedekunnan kanslia
Postiosoite: PL 66
00014 Helsingin yliopisto
Käyntiosoite:
Agnes Sjöbergin katu 2
Puhelinnumero: 09 1911 (vaihde)
Faksi: 09 191 57161
Sähköposti:
eltdk-hallinto@helsinki.fi

NOVA-verkoston puheenjohtajuus tiedekunnallamme 2012-2013
Nordic Forestry, Veterinary and Agricultural University Network (NOVA, perustettu 1995) verkoston puheenjohtajuus siirtyy 1.1.2012 Islannista Suomeen, eläinlääketieteelliseen tiedekuntaan. NOVAn hallituksen puheenjohtajana toimii dekaani Antti Sukura, koulutus- ja tutkimustoimikunnan (KUF) puheenjohtajana professori Anna Valros ja NOVAn sihteerinä Terttu Virri.
NOVAn pääasiallinen tehtävä on rahoittaa yhteispohjoismaisia jatko-opintokursseja eläinlääketieteen sekä maa- ja metsätaloustieteiden aloilla. NOVAlta voi anoa rahoitusta myös maisteriopintoihin soveltuvien intensiivikurssien järjestämiseen. NOVAn missiona on tukea ja edesauttaa alojansa Pohjoismaisessa kontekstissa siten, että koulutus ja opetus voisivat kehittyä innovatiivisuudessa ja laadussa.
Vuonna 2012 NOVA rahoittaa yhteensä16 PhD-kurssia, joista kolme järjestetään eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa: Animal Ethics (vastuuhenkilö Anna Valros), Molecular methods for detection of foodborne pathogens (Leena Maunula) ja EpiNOVA advanced course - GIS and spatial analysis using open source software (Anna-Maija Virtala).
”Toivon, että puheenjohtajakautemme tuo NOVAlle näkyvyyttä tiedekunnassamme, ja että opettajat rohkaistuisivat perustamaan verkostoja ja anomaan rahoitusta. Pohjoismainen yhteistyö mahdollistaa hyvinkin alaspesifien kurssien järjestämisen sekä jatko- että perustutkinto-opiskelijoille. Kurssien järjestämisen kautta saadut pohjoismaiset kontaktit ovat myös tutkimusta ajatellen arvokkaita,” toteaa Novan uusi puheenjohtaja Antti Sukura.
Lisätietoa NOVA-yliopistoverkostosta >>
http://www.nova-university.org/
