Eläinlääketieteellisen tiedekunnan kanslia
Postiosoite: PL 66
00014 Helsingin yliopisto
Käyntiosoite:
Agnes Sjöbergin katu 2
Puhelinnumero: 09 1911 (vaihde)
Faksi: 09 191 57161
Sähköposti:
eltdk-hallinto@helsinki.fi

Eläinlääketieteellisen tiedekunnan hakuopas 2012 on julkaistu
Lääketieteellisten tiedekuntien valintaperusteet uudistuvat ensi keväänä. Noin kymmenen vuotta valintakoekirjana ollut Galenos poistuu, ja valintakokeen kysymykset perustuvat jatkossa lukion biologian, kemian ja fysiikan pakollisiin ja syventäviin kursseihin sekä kokeessa jaettavaan materiaaliin. Pieniä muutoksia tuli myös hakemuksen liitteiden toimittamisaikatauluun.
Entistä tarkemmaksi hakemuksen liitteiden kanssa
Pieni osa hakijoista joutuu vuoden 2012 hausta lähtien toimittamaan hakemuksen liitteeksi kopion tutkintotodistuksestaan jo hakuvaiheessa. Tämä koskee vain ennen vuotta 1990 ylioppilastutkinnon suorittaneita tai jonkin muun tutkinnon perusteella korkeakoulukelpoisuuden saavuttaneita hakijoita. Liitteiden on jatkossa oltava virallisesti julkisen notaarin tai todistuksen myöntäneen oppilaitoksen oikeaksi todistamia kopioita tutkintotodistuksesta.
Opiskelijavalintaperusteet pysyvät muilta osin samoina
Eläinlääketieteellisen tiedekunnan opiskelijavalintaperusteet eivät uudistuksessa muutu muilta osin. Suomalaisesta ja kansainvälisestä ylioppilastutkinnosta annettavat lähtöpisteet pysyvät vuoden 2012 opiskelijavalinnoissa samoina kuin edellisenä vuonna. Samaten ensi kesänä puolet uusista opiskelijoista valitaan yhteenlaskettujen lähtöpisteiden ja valintakoepisteiden perusteella ja puolet pelkkien valintakoepisteiden perusteella.
Lisätietoja eläinlääketieteelliseen tiedekuntaan hakemisesta ja valintakokeesta:
Eläinlääketieteellisen tiedekunnan hakuopas 2012 http://www.vetmed.helsinki.fi/opiskelu/valinta/hakuopas.html
