Eläinlääketieteellisen tiedekunnan kanslia
Postiosoite: PL 66
00014 Helsingin yliopisto
Käyntiosoite:
Agnes Sjöbergin katu 2
Puhelinnumero: 09 1911 (vaihde)
Faksi: 09 191 57161
Sähköposti:
eltdk-hallinto@helsinki.fi

Koiran mieli –tutkimus; koirat katsoivat mieluiten toisten koirien kuvia
Eläinlääketieteellinen tiedekunta on mukana monitieteisessä tutkimusryhmässä, joka on todistanut katseenseurantamenetelmällä sen, minkä moni koiranomistaja on aavistanut: koirat katsovat kuvia ja todennäköisesti hahmottavat mitä ne esittävät. Animal Cognition – lehdessä julkaistu tutkimus osoittaa, että aiemmin inhimillisenä pidettyjä ominaisuuksia löytyy muiltakin kuin ihmisiltä ja muilta kädellisiltä.
Ihmisten tavoin koirat kiinnittivät testitilanteessa huomionsa kuvien informatiivisiin alueisiin, esimerkiksi kasvoihin. Koirat katsoivat mieluiten toisten koirien kuvia ja olivat kiinnostuneempia kasvokuvista kuin lelujen tai aakkosten kuvista.
Ryhmän tutkimusmenetelmä on uraauurtava, sillä silmänliikkeiden seurantaa sovellettiin nyt ensimmäistä kertaa muiden kuin kädellisten kognitiivisten kykyjen tutkimukseen. Katseenseuranta mahdollistaa mielenilmiöiden laaja-alaisen tutkimuksen eläintä häiritsemättä. Tutkimukseen osallistui yksityishenkilöiden omistamia koiria. Mullistavaa on myös se, että koirat opetettiin ns. naksutinkoulutuksella suoriutumaan testitilanteesta oma-aloitteisesti ja itsenäisesti, jotta omistajan läsnäolo ei vääristäisi tutkimustuloksia. Sanni Somppi tutkimusryhmästä kertoo: ”Haasteellisinta koirien koulutuksessa oli oikean tunnetilan saavuttaminen; koiran tulee olla testitilanteessa liikkumatta, mutta sen on samanaikaisesti pysyttävä rentona, valppaana ja vastaanottavaisena. Jos koira olisi hermostunut, kyllästynyt, tai se suorittaisi tehtävän käskettynä, se ei katsoisi kuvia luontevasti. Positiiviseen vahvistamiseen perustuvan koulutuksen ansiosta koirat osallistuivat testitilanteeseen mielellään, eikä tutkimus vahingoittanut koiria millään tavalla.”
Uutta tietoa ihmismielen kehityksestä
Nyt kehitettyä menetelmää tullaan käyttämään vertailevassa kognitiivisessa tutkimuksessa. Ihmisten ja eläinten mielenilmiöiden erojen ja samankaltaisuuksien vertailu syventää ihmiskuvaamme tuomalla uutta tietoa ihmisen kognitiivisten taitojen evoluutiosta. Menetelmää voidaan käyttää myös ihmisille ja koirille yhteisten kognitiivisten häiriötilojen kuten alzheimerin, ADHD:n ja autismin mallinnuksessa.
Tutkimus on osa professori Outi Vainion johtamaa eläinlääketieteellisen tiedekunnan ja käyttäytymistieteellisen tiedekunnan kognitiotieteen osaston yhteishanketta, jota Suomen Akatemia rahoittaa vuosina 2011–2014.
Alkuperäinen tutkimusartikkeli:
Dogs do look at images: eye tracking in canine cognition research
http://www.springerlink.com/content/00xg53grt142p533/
Lisätietoja:
Sanni Somppi, tohtorikoulutettava
sanni.somppi@helsinki.fi, puh. 09-191 40491
Eläinlääketieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto
