Eläinlääketieteellisen tiedekunnan kanslia
Postiosoite: PL 66
00014 Helsingin yliopisto
Käyntiosoite:
Agnes Sjöbergin katu 2
Puhelinnumero: 09 1911 (vaihde)
Faksi: 09 191 57161
Sähköposti:
eltdk-hallinto@helsinki.fi

Naudan geeniperimä selviämässä
Naudan genomisekvenssi on tuoreeltaan julkaistu arvostetussa yhdysvaltalaisessa Science-tiedelehdessä. Mittavaan kansainväliseen hankkeeseen on osallistunut myös eläinlääketieteellisen anatomian professori Antti Iivanaisen tutkimusryhmä.
Nauta on maailman merkittävimpiä kotieläimiä. Se kykenee tehokkaasti muuntamaan kuitupitoisen ja vähäenergisen rehun korkealaatuiseksi ja valkuaispitoiseksi lihaksi ja maidoksi. Perimän selvittäminen on tuottanut uutta tietoa naudan biologiasta, erityisesti puolustusjärjestelmään, maidontuotantoon, aineenvaihduntaan sekä ruoansulatukseen liittyen. Tutkimus on tuottanut myös mielenkiintoista uutta tietoa nisäkkäiden evoluutiosta.
Mittava hanke kesti kuusi vuotta, ja siinä työskenteli satoja tutkijoita kymmenistä maista. Hankkeen johdosta vastasi yhdysvaltalainen Baylor College of Medicine. Helsingin yliopistosta oli mukana professori Antti Iivanaisen tutkimusryhmä Peruseläinlääketieteen laitokselta. Iivanaisen ryhmä vastasi puolustusjärjestelmään kuuluvien vasta-ainegeenien annotointityöstä Suomen Akatemian ja Helsingin yliopiston rahastojen rahoituksen turvin.
Naudan genomin monia erityispiirteitä esitellään 24.4. ilmestyneessä Science-lehden numerossa.
Lisätietoja:
- Professori Antti Iivanainen, antti.iivanainen(at)helsinki.fi, p. 09 191 57034
Anatomian tutkimuksen sivut - www.bovinegenome.org
- Science-lehden artikkeli
Kuva: Michael MacNeil, USDA-ARS.
