Uutiset ja tiedotteet Tietoa tiedekunnasta Yhteystiedot

Eläinlääketieteellisen tiedekunnan kanslia
Postiosoite: PL 66
00014 Helsingin yliopisto
Käyntiosoite:
Agnes Sjöbergin katu 2
Puhelinnumero: 09 1911 (vaihde)
Faksi: 09 191 57161
Sähköposti:
eltdk-hallinto@helsinki.fi

Tarkemmat yhteystiedot
Puhelinluettelo
Hae yhteystietoja

Alma-intranet

Hannes Lohi Vuoden nuori menestyjä

Hannes LohiEläinlääketieteellisen molekyyligenetiikan professori Hannes Lohi on palkittu Vuoden 2009 Nuorena Menestyjänä (TOYP). Suomen Nuorkauppakamarit ry. palkitsi viikonloppuna omalla alallaan menestyneitä ja toiminnallaan muita innostavia henkilöitä.

Palkinnon perusteluissa Hannes Lohea kuvailtiin rohkeaksi ja innovatiiviseksi. Hän on paitsi palkittu geenitutkija, myös Suomen nuorimpia professoreja.

Hannes Lohi nimitettiin vuonna 2008 eläinlääketieteellisen tiedekunnan pooliprofessoriksi. Hän on yhdistänyt tutkimuksissaan ihmis- ja eläinlääketiedettä: eläinten geeniperimää tutkimalla voidaan saada lisävalaistusta myös ihmisten perinnöllisiin sairauksiin. Lohen tutkimusryhmä kuuluu eläinlääketieteelliseen ja lääketieteelliseen tiedekuntaan sekä Folkhälsanin tutkimuskeskukseen Viikin ja Meilahden kampuksilla.

Palkitut yhteiskunnallisesti merkittäviä innostajia
Menestyjän valintakriteerejä olivat esimerkiksi, miten ehdokkaan saavutukset hyödyttävät yhteiskuntaa, kansakuntaa ja maailmaa ja miten ehdokkaan persoonallisuus ja toiminta innostavat muita.

Lääketieteen edustajat ovat aiemminkin menestyneet kilpailussa.
- Vuonna 1995 palkittiin Juha Kere, joka sittemmin ohjasi väitöskirjatyötäni. Palkittujen listalla on muutenkin kovia nimiä. On nyt hienoa olla yksi heistä, toteaa Lohi tunnustuksesta.

Kansainvälinen kilpailu syksyllä
Vuoden nuori menestyjä -palkinnon saivat myös kirjailija Sofi Oksanen ja rap-artisti Marko ”Signmark” Vuoriheimo. Suomessa palkitut ehdokkaat lähtevät nuorkauppakamarien kansainväliseen kilpailuun syksyllä. Suomen ehdokkaat ovat edellisvuosina menestyneet myös kansainvälisessä kilvassa.

Lisätietoja