Eläinlääketieteellisen tiedekunnan kanslia
Postiosoite: PL 66
00014 Helsingin yliopisto
Käyntiosoite:
Agnes Sjöbergin katu 2
Puhelinnumero: 09 1911 (vaihde)
Faksi: 09 191 57161
Sähköposti:
eltdk-hallinto@helsinki.fi

Kyky oppia muovasi ihmisen parhaan ystävän
Evoluution myötä kehittynyt kyky oppia sosiaalisia toimintamalleja on tehnyt koirasta ihmisen läheisimmän kumppanin. Koirien käyttäytymistä valaisi alan johtava tutkija, professori Ádám Miklósi vierailuluennollaan Viikissä..
Ádám Miklósin vertailevan eläinten käyttäytymistieteen eli etologian tutkimusryhmä on mallintanut käyttäytymisen eri osa-alueita, muun muassa koirien sosiaalista älykkyyttä. Jäljittelemällä ihmisen toimintaa koira voi oppia hyvinkin haastavia tehtäväsarjoja kouluttajansa mallin mukaan.
Koira polveutuu sudesta, ja ulkoisesti eläinlajit muistuttavat yhä suuresti toisiaan. Tähän samankaltaisuudet päättyvätkin: Miklósi on tarkastellut suden ja koiran oppimista yksinkertaisten tehtävien avulla. Ongelmatilanteessa koira varsin nopeasti etsii apua omistajaltaan, kun taas susi ei missään vaiheessa ota kontaktia ihmiseen.
Koira pyrkii kumppaniksi
Sosiaalinen oppimiskyky ja yhteistyöhalukkuus ovat olleet ominaisuuksia, jotka ovat edistäneet lajin menestymistä evoluutiossa. Jakaessaan elintilansa ihmisen kanssa koira on sisäistänyt monia ihmiselle ominaisia toimintamalleja. Koiran sosiaaliset ja kognitiiviset taidot tulevat esiin muun muassa pyrkimyksessä vuorovaikutukseen, mutta myös kiintymyksessä ja lojaaliudessa.
Lähes joka kielessä tunnetaan sanonta koirasta ihmisen parhaana ystävänä. Miklósin havaintojen perusteella ystävyys on myös hyvä lähestymistapa kuvaamaan lajien suhdetta.
– Ihmisellä ja koiralla on vastavuoroinen sosiaalinen liitto, josta molemmat saavat jotain. Tämän vuoksi koirat ovat motivoituneita yhteistyöhön geneettisesti erilaisen lajin kanssa.
Ystävyyteen oli helppo uskoa: luento koirien käyttäytymismalleista täytti salin äärimmilleen koiraharrastajia sekä tieteestä kiinnostuneita kuulijoita.
Geeneistä lisävaloa käyttäytymiseen
Koirien geeniperimän selvittämisestä toivotaan lisävaloa käyttäytymistutkimukseen. Miklósi tekeekin yhteistyötä Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisen genetiikan professori Hannes Lohen koirien geenitutkimusryhmän kanssa. Lohi toimi vierailun isäntänä.
Lisätietoja
Professori Miklósi johtaa tämän hetken merkittävintä koirien käyttäytymisen tutkimusryhmää Budapestin Eötvös Loránd -yliopistossa.
- Professori Miklósin kotisivut
- Miklósin esitys 1.42009 (pdf-muodossa)
- professori Hannes Lohi, www.koirangeenit.fi
Kuvat: Wilma Hurskainen, Anna Rinnemaa
