Helsingin yliopisto

Hyvinvointitutkimuksen haasteita

Hyvinvointitutkimuksella pyritään löytämään ratkaisuja keskeisiin eläinten hyvinvointiongelmiin

Sian hännänpurenta

Sika on utelias, kaikkiruokainen eläin, joka luontaisesti elää tiiviissä pienissä perheryhmissä ja käyttää ahkerasti kärsäänsä tonkimiseen. Tuotanto-oloissa siat joutuvat usein sopeutumaan ahtaisiin, suuriin eläinryhmiin. Lisäksi sioille on harvoin tutkimiseen ja tonkimiseen soveltuvia materiaaleja. Hännänpurenta on maailmalla ja Suomessa yleinen käyttäytymishäiriö, joka aiheuttaa kipua ja tulehduksia, vähentää kasvua ja voi jopa johtaa kuolemaan. Monessa maassa ongelmaa pyritään ratkaisemaan typistämällä sikojen häntiä. Toimenpide on Suomessa eläinsuojelullisista syistä kielletty. Hännänpurentaa tulisi sen sijaan lähestyä vähentämällä siihen altistavia tekijöitä ja lisäämällä ymmärrystä siitä, miksi ja miten hännänpurenta saa alkunsa. Ongelman ratkaisemiseksi tarvitaan tutkimustietoa hännänpurennan kehityksestä ja taustasta, sillä kukaan ei tiedä, miksi sika puree karsinatovereidensa häntiä.

 

Lattiapinnat ja eläinten hyvinvointi

Nautojen ja sikojen suuri paino tukeutuu eläinten kokoon nähden pieniin sorkkiin. Koska naudat makaavat yli puolet vuorokaudestaan, ja siatkin kolmanneksen, on alustan mukavuus (pehmeys, kuivuus, lämpimyys) tärkeää.Tuotanto-olosuhteissa eläimet elävät kuitenkin usein joko kuivikkeettomalla ritilälattialla tai ohuen kumimaton päällä. Lattiat ovat usein myös liukkaita. Epämukavalla alustalla eläimet makaavat vähemmän ja mm. kasvavat heikommin. Kompuroidessaan liukkailla lattioilla tai maatessaan huonokuntoisilla ritilöillä, eläimet voivat loukata jalkansa tai utareensa. Liian kovat lattiat rasittavat myös sorkkia Jalkaviat ovatkin yksi tavallisimpia lehmien ja emakoiden poistonsyitä. Tuotanto-olosuhteissa lattiamateriaalin on oltava taloudellinen, helposti puhdistettavissa ja lipsumaton.

 

Kanojen höyhenten nokkiminen ja kannibalismi

Tuotanto-olosuhteissa kanojen yhdeksi vakavimmaksi hyvinvointiongelmaksi on kehittynyt höyhenten nokkiminen ja siihen liittyvä kannibalismi. Luonnossa kanoilla tätä ongelmaa ei juuri ole havaittu, sillä silloin kana käyttää suurimman osan ajastaan ruuan etsimiseen. Se kuopii ja nokkii maasta mm. jyviä, ruohoa ja pieniä hyönteisiä. Tuotanto-olosuhteissa kana saa tarvitsemansa ravinnon pienellä työmäärällä, jolloin se usein kohdistaa luontaisen nokkimisviettinsä johonkin muuhun. Kuivikepohjaisissa kanaloissa suuri osa nokkimisesta kohdistuu kuivikkeeseen, jonka sekaan usein heitetään jyviä stimuloimaan nokkimista. Karummassa ympäristössä kanat suuntaavat nokkansa valitettavan usein lajitovereiden näyttävään höyhenpeitteeseen. Viattoman nokkimisen seurauksena irronneet höyhenet syödään ja lopulta iho haavautuu. Veren näkeminen saattaa herkästi johtaa kannibalismiin. Joissakin maissa kannibalismia yritetään ehkäistä kanojen nokkia typistämällä. Toimenpide on eläinsuojelusyistä kielletty Suomessa; on erittäin ristiriitaista pyrkiä estämään hyvinvointiongelmaa (kannibalismia) kanojen hyvinvoinnin kannalta kyseenalaisella ja kivuliaalla tavalla. Aivan kuten sikojen hännänpurennankin kohdalla, myös kanojen kannibalismiongelmaa tulisi lähestyä tunnistamalla ja vähentämällä riskitekijöitä.